Historia

TMA toiminta alkoi USA:ssa 1987, jolloin pidettiin ensimmäinen konferenssi Keenan Instituutissa. Vuonna1988 perustettiin ensimmäinen chapteri North Carolinaan. Vuonna1992 pääkonttori siirtyi Chicagoon, jossa se toimii nykyään. Suomen chapteri perustettiin virallisesti 2006 ja Ruotsin chapteri 2009.
 
Kaksi vuosikymmentä sitten maastamme puuttui järjestelmällinen yritysten terveyttämisohjelma TMA.  Finnveran Jari Pirisen ja turkulaisen asianajajan Hannu Ylösen aloitteesta TMA-toiminta lähti liikkeelle Suomessa lähes viisitoista vuotta sitten USA:sta saadun mallin mukaisesti. Edellisen laman kouluttamat yritysten terveyttämisasiantuntijat olivat menossa eläkkeelle tai vaihtaneet tehtäviä ja uusia asiantuntijoita ei koulutettu. Jari Pirinen ja Hannu Ylönen kumppaneineen ryhtyivät luomaan koulutusjärjestelmää, joka tähtäsi terveyttämisasiantuntijoiden kouluttamiseen.

V. 2005 alkaneen TMA-koulutuksen on käynyt läpi yli 180 tilintarkastajaa, asianajajaa, pankkiiria ja konsulttia.  Näistä on näytetyön jälkeen sertifioitu 74 henkilöä TMC-konsulteiksi, joilla on tarpeellinen asiantuntemus ja pätevyys yritysten auttamiseen vaikeuksissa. TMC-konsultti keskittyy yrityksen talouden terveyttämiseen ja liiketoiminnan niihin osiin, joista vaikeudet johtuvat.

Suomalaiseen terveyttämismenetelmään kuluu velkojien ja yrityksen tiivis yhteistyö. TMA Finland teki aloitteen Talousapu-neuvontapalvelusta, jossa TMA–konsultit antavat puhelimitse ilmaisia neuvoja vaikeuksissa oleville yrityksille.  PKT-säätiö hoitaa palvelua, joka löytyy osoitteesta www.talousapu.fi.

TMA Finland on myös aktiivisesti osallistunut kansainväliseen TMA toimintaan.  2011 pidettiin Eurooppa konferenssi Helsingissä, johon osallistui lähes 140 turn around ammattilaista. Sekä Christian Jakovlew (2012-2013) että Jukka-Pekka Joensuu (2014-2015) ovat toimineet TMA Globalin Vice President Internationalin tehtävissä. Jukka-pekka Joensuu toimii myös tällä hetkellä EACTP:n presidenttinä. Suomen chapteri osallistui myös aktiivisesti Eurooppa konfferenssin järjestelyihin Tukholmassa keväällä 2015, Christian Jakovlew toimi konferenssin co-chairina. Suomalaiset TMA jäsenet myös osallistuivat konferenssiin runsalukuisella delegaatiolla.
 
TMA Finland tulee jatkamaan tiivistä yhteistyötä Ruotsin chapterin kanssa ja vuoden 2016 aikana on tarkoitus myös aloittaa TMA toiminta Baltiassa.
 


Ajankohtaista